KEVÄTTALKOOT RÅGÖSSÄ LAUANTAINA 8.6.2024 KLO 10-13
Hei saarelaiset,
Aloitamme Rågön kioskilta aamulla klo 10, mutta mukaan voi liittyä myöhemminkin. Ennakkoon voi ilmoittautua hallituksen sähköpostiin ja kertoa mitkä talkootehtävät kiinnostavat. Mukaan saa toki liittyä vaikkei olisi ilmoittautunutkaan.
Tavoitteena on siistiä yhteisiä alueitamme, tavata naapureita ja vaihtaa kuulumisia rennossa hengessä. Tekemistä löytyy laidasta laitaan ja tehdään mitä ehditään resurssien mukaan. Työkaluja on, mutta mukaan voi ottaa myös omia sen mukaan mihin tehtävään haluaa osallistua.
Talkoiden aikana on mahdollisuus tavata hallituksen jäseniä töiden lomassa ja tutustua vesilaitoksen toimintaan pumppuhuoneella.
Esimerkiksi seuraavia tehtäviä on ajateltu:
• RÅGÖ-opastekyltin vaihtaminen uuteen
• Risteyksessä olevan postilaatikkorivin kunnostaminen (poistathan tarpeettomaksi käyneen laatikkosi etukäteen tai merkitset sen poistettavaksi, niin saamme riviä lyhyemmäksi)
• Liikennemerkkien ja tienviittojen oikaiseminen ja puhdistus
• Pohjoisrannan venelaiturin tien ajokieltomerkin pystytys
• Pohjoisrannan laiturin pelastusrenkaan pesu/uusinta ja telineen uudelleen rakennus
• Uima- ja venerantojen sekä Pumppuhuoneen kasvimaan siistiminen
• Vesakon poisto Rågönniemen ja Rågön rantatien risteyksestä näkemän parantamiseksi, ja muualta tarpeen mukaan, sekä risujen poiskuljetus
• Pumppuhuoneen tukkeutuneen lattiakaivon avaaminen
• Ensiapu Pohjoisrannan saunan takaa kalliolta valuvien vesien ohjaamiseksi
• Ym. osakkaiden ehdotusten mukaan
Talkoiden jälkeen tarjotaan osallistujille grillimakkaraa ja virvokkeita.
Tervetuloa mukaan!
t. Hallitus
ragohallitus@gmail.com